Tuloksia, joihin asiakkaani luottavat

200+ myytyä kotia
Vuosien aikana olen auttanut yli kahtasataa asiakasta onnistuneessa asuntokaupassa.

8 vuotta kokemusta
Pitkä kokemus kiinteistönvälityksestä ja Keski-Uudenmaan asuntomarkkinasta auttaa hinnoittelemaan ja myymään kodit oikein.

Top 5 asiakastyytyväisyys Roofilla
Asiakastyytyväisyys on työni tärkein mittari – sijoitun vuosittain Roofin parhaiden välittäjien joukkoon.

Tutustu Mikkoon

Mikko viihtyi aiemmin myyntitehtävissä tukkukaupan puolella, mutta kiinnostus asuntoihin, rakentamiseen ja remontointiin sekä asuntosijoittamiseen oli taustalla jo pitkään. Vuonna 2018 hän päätti viimein lähteä toteuttamaan pitkäaikaista haavettaan kiinteistönvälityksen parissa, eikä ole alalle vaihdettuaan katunut päätöstään päivääkään! 

Mikko ottaa aina asiakkaidensa tarpeet hyvin huomioon ja tulee loistavasti toimeen ihmisten kanssa. Hän takaa asiakkailleen aina rehellisen ja laadukkaan asiakaspalvelukokemuksen, sekä hoitaa asuntokaupat maaliin ammattitaitoisella, suoraselkäisellä ja tehokkaalla otteella. Mikon vahvuuksia ovat myös erinomainen alue- ja markkinatuntemus Keski-Uudellamaalla sekä laajat verkostot asuntosijoittajiin.

Vapaa-aikaansa Mikko viettää mieluusti perheensä sekä lastensa kanssa ja lomat kuluvat usein matkustellessa. Kuntoaan hän huoltaa monipuolisella liikunnalla ja urheilulla, golfauksen ollessa kuitenkin hänen suurin intohimonsa.

Palveluni

Asunnon myynti lähtee aina maksuttomasta välittäjän arviokäynnistä.

Arviokäynti ei sido sinua tekemään välityssopimusta. Saat kirjallisen tarjouksen asunnon myynnistä ja voit rauhassa tehdä päätöksen.

Asunnon myynti

Kun myyt kotisi, valitse paikallinen asiantuntija

Kun myyt kotisi Tuusulassa, rinnallesi kannattaa valita ammattilainen, joka tuntee alueen – ja ostajat. Mikko Lehtonen tuo asuntosi myyntiin vahvan paikallistuntemuksen, selkeän myyntiprosessin sekä tehokkaan markkinoinnin.

Mikon tavoitteena on yksinkertainen: löytää kodillesi oikea ostaja parhaalla mahdollisella hinnalla. Myynti hoidetaan suunnitelmallisesti, turvallisesti ja sinun toiveitasi kuunnellen.

Saat käyttöösi henkilökohtaisen palvelun sekä toimivan myyntistrategian, joka auttaa asuntosi erottumaan Tuusulan markkinoilla ja johtaa onnistuneeseen kauppaan.

Ostotoimeksianto

Etsitkö kotia Tuusulasta, mutta sopivaa ei tunnu löytyvän?

Ostotoimeksianto on tehokas tapa ottaa asunnon etsintä omiin käsiin. Autan sinua löytämään juuri sinun toiveitasi vastaavan kodin – myös sellaisen, joka ei ole vielä julkisesti myynnissä.

Tunnen Tuusulan ja Keski-Uudenmaan asuntomarkkinan hyvin. Laajojen verkostojeni ja aktiivisen markkinaseurannan ansiosta tavoitan myös kohteita, jotka liikkuvat niin sanotulla hiljaisella markkinalla.

Kun oikea koti tulee vastaan, nopea reagointi ja paikallistuntemus auttavat sinua olemaan askeleen edellä muita ostajia.

Maksuton arviokäynti

Annan mielelläni näkemykseni asuntosi parhaasta mahdollisesta myyntihinnasta ja-ajasta, halutessasi myös etänä.

Arviokäynti ei sido sinua tekemään välityssopimusta. Saat kirjallisen tarjouksen asunnon myynnistä ja voit rauhassa tehdä päätöksen.

  • "Erittäin ammattitaitoinen ja jalat maassa pitävä välittäjä, joka loi myyjälle rauhallisen ja luottavaisen olon vaikeassa markkinatilanteessa."

    Myyjä

  • "Esimerkiksi hinnan ja markkinatilanteen osalta saimme rehellisen sekä realistisen arvion heti alussa, joka auttoi odotusten hallinnassa.."

    — Myyjä

  • "Mikko Lehtonen on asiallisen osaava ja työhönsä motivoitunut asuntovälittäjä. On pystynyt myymää jo kolme suvussamme ollut asuntoa."

    —Myyjä

  • "Mikko oli hyvin meihin yhteydessä ja tältä pystyi kysymään mitä vain. Hän oli luotettava ja rauhallinen, mikä loi itsellekin rauhaa jönnittävässä elämäntilanteessa!"

    —Myyjä